torstai 13. helmikuuta 2014

                                                                  Lintuset


Kevättä kohti mennään. Vaikka ulkona paukkuukin nyt pakkanen, päivä pitenee koko ajan ja

vähitellen mieli alkaa kaivata ympärille värejä, tavalla tai toisella. Värikästä ja hieman keväisempää

ilmettä saat lintusilla, niin kodin värimaailmaan kuin muuhunkin koristeluun.

Samaa perusmallia hyödyntäen voit leikitellä koristeellisilla papereilla, kankailla, erilaisella teksti-

ja kuvamateriaalilla. Lisäämällä lintujen silmiksi helmiä tai koristeiksi nappeja, nauhoja, paljetteja

saat erilaisia versioita aikaan.

Valmiin lintusen voit laittaa tikun tai metallilangan päässä vaikkapa yrtti- tai kukkaruukkuun

piristykseksi, koristella lahjapaketin tai lisätä ystävänpäiväkorttiin.







                                                                ”Vieterilintu”

- Leikkaa kaksi lintua tukipahvista ja kaksi kuviopaperista/-kartongista. Kaksi siipeä valitsemastasi

kartongista. Leikkaa myös päällystetystä metallilangasta pätkät töyhtöksi ja pyrstöksi sekä

alumiinilangasta pätkä vieteriksi.

- Liimaa kuviopaperilinnut tukipahvilintuihin. Ja siivet kiinni linnunpuolikkaisiin. Tuettujen

lintuosien väliin kiinnitetään töyhtö- ja pyrstökoristeet sekä vieterin muotoon taivuteltavan

alumiinilangan pää.Liimaa linnun puolikkaat yhteen.

- Kiinnitä napit liimalla linnun siipiin ja piirrä silmät tai liimaa pienet helmet silmiksi.

Lahjapakettilintunen

- Leikkaa kaksi lintua kuviokartongista tai -paperista, yksi lintu tukipahvista sekä kaksi siipeä.

Leikkaa myös sopiva pätkä kiharrettavaa lahjanauhaa.

- Liimaa tukipahvilintuun molemmin puolin kuviokartonkilinnut ja niiden väliin lahjanauha

(mallissa kaksinkerroin taitettuna, jolloin nauhasta lenkki). Liimaa vielä siivet lintuun.

- Piirrä linnun silmät tai liimaa helmet silmiksi. Liimaa siipiin nappikoristeet. Halutessasi solmi

kiharretut pätkät lahjanauhaa koristeeksi.




                                                           Korttilintuset

- Tarvitset kuviokartonkia lintuihin ja kartonkia siipiin sekä palan taustaksi sopivaa kartonkia.

- Leikkaa linnut (2x) ja niihin siivet (2x). Asettele mieleisesi kokonaisuus taustakartongin päälle ja

kiinnitä liimalla tai kaksipuoleisella teipillä. Voit myös koristella helmillä, napeilla... Liitä sopivaan

korttipohjaan, vihkon tai kirjan koristeeksi...

                                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti